Heinäkuussa toiveeni toteutui, pääsin voimauttavasti valokuvattavaksi. Olen ollut pitkään kiinnostunut voimauttavasta valokuvasta ja harkinnut sen (senkin) opiskelemista.
Valokuvaus oli tärkeä prosessi, joka jatkuu.
Voimauttava valokuvaaja, moniosaaja Tuisku Koskela (tuiskuphotography.fi) lähetti ennakkotehtävän. Piti tutkia itsestä otettuja valokuvia vuosien varrelta ja miettiä niitä. Tehtävä laittoi ajatusmyllyn pyörimään.
Kun tartuin valokuva-albumeihin, huomasin, että minusta on aika vähän valokuvia – koska olen ollut itse paljon kameran toisella puolella. Kuvissa olen usein vakava. Katson harvoin suoraan kameraan, paitsi viime vuosina (koska olen mahtavien ammattikuvaajien kanssa työskennellessäni oppinut muun muassa, miksi katse kameraan on tärkeä). Olen myös usein hieman sivuroolissa.
Valitsin kolme kuvaa ja pohdin niitä.
Tuisku Koskela kuvasi minua ja meitä Hattulassa, luonnon rauhassa ja helmassa. Sopii tietenkin hyvin minulle, luontoihmiselle. Päivä oli naisyrittäjien luontopäivä, joka järjesti Voimakat.
Kysymys kuului: miten haluan tulla nähdyksi? Kun mietin kuvausta, huomasin ajattelevani, pitäisikö kysyä pukeutumiseen tai rekvisiittaan neuvoa joltakulta. NO EI! Nyt minä määrittelin sen, miten minut nähdään ja valitsin kuvauspaikan.
Kummallista kyllä, kuvaustilanne jännitti – minua, joka olen ollut mukana valokuvaustilanteissa tuhansia kertoja. Tuisku kuvasi minua valitsemassani paikassa, ihanassa vihreässä pöheikössä mesiangervojen keskellä. En ollut missään roolissa, olin minä. Kävimme kuvauksen yhteydessä varsin syvällisen keskustelun siitä, miksi ihminen toisinaan tulee nähdyksi täysin eri tavalla kuin mitä hän itse kokee olevansa. Olettaminen, sekä sen tekee?
Kun sain tietokoneelleni Tuiskun valitsemat kuvat, astuin hetkeksi vanhalle polulle. Olkapäälle istui se tuttu marmattaja, joka näki ylipainoa ja muuta ei-sallittua kuvissa. Onneksi osasin häätää marmattajan saman tien pois ja aloin katsoa kuvia toisin silmin.
Jatkan kuvien katsomista. Oikeasti: ne voimauttavat.
Postiluukusta kolahti kuin tilauksesta samaan prosessiin Anu Vihosen tuore kirja Sisin – tie suorittamisesta seesteisyyteen. En ole enää mielestäni suorittaja mutta luin kirjan kiinnostuneena.
Voimaantumiseen liittyen minua puhutteli erityisesti Anun ajattelu rajattomuudesta. Rajattomuus ja rajoittavat uskomukset ovat yhdessä tympeä paketti.
Sisäisten rajojen vahvistuessa muuttuu käytöksemme emmekä enää toimi muiden toivomusten mukaisesti. Kaikki ympärillä olevan ihmiset eivät välttämättä hyväksy sisäistä kasvuasi, vaan sinua voidaan syyttää itsekkyydestä ja epäluotettavuudesta. Saattaa myös käydä niin, että mitä paremmin voit itsesi kanssa sitä huonommin voit joidenkin muiden seurassa, kirjoittaa Anu Vihonen.
NLP-ajatuksin: kun yksi muuttuu, kaikki muuttuu, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mieltä on harjoitettava aina, sillä emme ole koskaan valmiita.
Anun kirjassa oli mukavia harjoituksia. Erityisesti minua innosti harjoitus, jossa pohditaan omia ominaisuuksia. Ympyrän sisään kirjoitetaan omia ominaisuuksia ja sen ulkopuolelle niiden vastakohtia, ja näitä tutkitaan.
En tiedä, opiskelenko koskaan voimauttavaa valokuvausta, koska aika on rajallinen. Toivon, että tapaan muut kuvauspäivään osallistuneet yrittäjät ensi kesänä ja kuulen, mitä heille kuuluu. Voimauttavasti.
