Minkä kirjan ottaisit mukaasi autiolle saarelle? Vaikea kysymys ainakin minulle, sillä hyviä kirjoja on niin paljon. Juuri nyt saattaisin ottaa mukaani Leo Tolstoin Anna Kareninan. Muun muassa siksi, että en ole vähään aikaan lukenut enkä edes selaillut sitä.
Anna Karenina on hieno teos. Se tuli vuosia sitten tutuksi minulle myös siksi, että se pyöri Lahden kaupunginteatterissa ja minä tein teatterille monenlaista tiedotusmateriaalia. Olin teatterin työryhmän mukana Pietarissa, missä suomalais-venäläisestä yhteisprojektista kerrottiin sikäläiselle medialla. Mielenkiintoinen työ, todella.
Mutta miksi siis lukeminen kannattaa?
- Aivotutkijoiden mukaan lukeminen on hyvä tapa parantaa keskittymiskykyä ja työmuistia (https://yle.fi/a/3-12313297). Sirpaleisessa nykyajassa itse kunkin keskittymiskykyä pitää varjella. Puhelin ja sosiaalinen media sivuun ja kirja käteen! Kirjoja voi ripotella kotona sinne tänne, niin niihin tulee tartuttua vaikkapa samalla kun kahvi kiehuu.
- Lukeminen kehittää empatiakykyä. Kun luen kirjaa, pureudun erilaisten henkilöiden sisäiseen maailmaan. Samaistun, ymmärrän, ihastun, inhoan tai koen vastenmieliseksi. Mietin, miksi he toimivat kuten toimivat.
Luin vähän aikaa sitten Åsne Seierstadin kirjan Afgaanit. Kabulin kirjakauppiaan kirjoittaja kertoo tässä teoksessa kolmen henkilön kautta tarinaa Afganistanista 2020-luvulla ja avaa tapahtumille myös taustaa. Koukuttava teos, joka pani minut miettimään, että tosiaan, jonkun ihmisen intohimo voi olla taisteleminen ja tappaminen. Kahden naisen kohtalot olivat riipaisevia ja he olivat henkilöinä viehättäviä-. Jäinkin miettimään, mitä heille kuuluu nyt. Henkilöt jäivät elämään kanssani.
- 3. Lukemalla voi kehittyä kirjoittajana. On ilo ja nautinto lukea kutkuttavaa tekstiä. Välillä kirjoja voi tutkia pelkästään opiskelijaotteella: etsiä hyviä ilmaisuja ja omaperäisiä verbejä. Minusta ahkeran lukijan kannattaa lukea kaikkea, mitä käsiinsä saa. Esimerkiksi monet nuortenkirjat ovat kivoja ja helppolukuisia. Ne sopivat illan viimeisiin lukuhetkiin. Samalla saa sukeltaa nuorten elämään ja ajatuksiin.
- 4. Lukemalla oppii. Tietokirjailijana ja journalistina tykkään tiedon penkomisesta. Luen oppiakseni, en tietääkseni. Viime aikoina olen lukenut tuoretta koirakirjaa, koska minulla on ilo ja onni olla kahdeksanviikkoisen tyttökoiran omistaja. Saan uusia tietoja ja ajatuksia, löydän vahvistusta vanhoille tiedoilleni, kun selaan Tuuman kustantamaa kirjaa Koiran perustarpeet ja hyvinvointi, pohdin lukemaani ja innostun hakemaan lisää tietoa.
Lue enemmän, luulet vähemmän, sanottiin ennen. Kannattaa mieluummin lukea kuin luulla taikka olettaa.
- 5. Lukeminen on ihanaa eskapismia. Maailma ympärillä on julma ja raadollinen. Uutiset ovat ikäviä ja välillä suorastaan raivostuttavia. Uutiset sivuun ja kirja käteen! Sain lahjaksi Lauri Siiralan kauniin teoksen Pyhiinvaellus lähelle. Luen kirjaa palan kerrallaan ja yritän ymmärtää ajatuksia. Katselen kuvia ja mietin, mitä kuvittaja on ajatellut niitä luodessaan. Kirja kiinnostaa myös siksi, että kuulin Siiralan kirjoittaneen sitä Sardiniassa.
- Dekkarit ovat olleet lukulistallani viime aikoina. Esimerkiksi Portugalissa asuvan Anu Patrakan kutkuttavat ja portugalilaista elämänmenoa kiinnostavasti kuvaavat dekkarit vievät hetkessä muihin tunnelmiin.
Kirjasto on paikka, jossa kannattaa vierailla – viettää aikaa, istua ja sormeilla kirjoja, lukea lehtiä ja lainata – tässä viime vuoden lainasuosikkeja: https://www.sanasto.fi/tassa-ovat-vuoden-2023-lainatuimmat-kirjat/. Lukuviikko on joka viikko!
#tuuma #laurisiirala #basambooks #anupatrakka #portugali #lukuviikko #lukeminen #afgaanit #kirjat #gummerus