Valmistin eilen kalapihvejä, joihin lisäsin juuri poimimiani suppilovahveroita. Kala oli särkimassaa, järvestä katiskalla pyydettyä.
Tänään luin Kalatalouden Keskusliiton Facebook-sivulta, että peräti 80 prosenttia suomalaisten ostamasta kalasta on ulkomaista. Aika huikea prosenttiluku.
Kyllä, moni arvostettu kala on kaupan tiskillä kallista. Isolle perheelle kuhafileitä ei laiteta, jos kukkaro on kireällä. Monella on.
Mutta löytyyhän sieltä muutakin. Silakka ja muikku ovat hyviä eivätkä hinnalla pilattuja. Reseptejä kummankin laittamiseen löytyy valtavan paljon eikä niiden valmistaminen todellakaan vie paljoa aikaa. Kalaa voi ostaa tutulta kalastajalta tai Reko-torilta (johon itse olen ihastunut).
Kun tein Maailman parasta matikkakirjaa (Docendo, 2017) kuulin tarinoita siitä, miten lapset tykkäävät kalasta. Kirjassamme on reipas Eetu-poika, joka on oppinut kalan narraamisen isoisältään.
Toivoisin, että kalastamista ja kalan käsittelyä opetettaisiin kouluissa ja päiväkodeissa. Kokenut kalastaja voisi viedä lapset kalaan, näyttää, miten kala käsitellään ja valmistaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa nuotiolla kalaa. kalapäivä olisi sekä elämys että tärkeää oppia elämää varten.
Nemokustannuksen kirja Suomalaista villikalaa on Janne Raution aivan mainio teos. Se opastaa käyttämään monipuolisesti suomalaista villikalaa, esimerkiksi juuri särkeä. Kirjan toivoisin kuluvan lukijoiden käsissä, sillä kotimaisen kalan syöminen on paitsi terveellistä ja luovaa kulinarismia, myös ekoteko.
Opiskeltavaa kalan ystävällä riittää: miten valmistetaan säynävää, entä kuoretta? Itse tutustuin pari vuotta sitten seipiin ja aivan mahtavaa on sekin. Vähän aikaa sitten sain maistaa graavihaukea – olipa hyvää!
Ennen sanottiin: syö särkeä, se kasvattaa järkeä. Roskakalaa ei ole, kaiken voi käyttää. Voisimme ottaa mallia kissoista!