Sienestämisestä : ei sieniä mahan täydeltä

Tänään ryhdyin pohtimaan, miksi sienet ovat edelleen aliarvostettua ruokaa.

Nehän ovat huikean terveellisiä. Rasvaa ei ole juuri nimeksikään, kivennäis- ja hivenaineita sen sijaan paljon. Esimerkiksi kantarelli ja suppilovahvero sisältävät paljon D-vitamiinia, samoin rouskut. Lisää tietoa löytyy esimerkiksi täältä: https://www.arktisetaromit.fi/fi/sienet/ravintosisalto/.

Sienet ovat ilmastoystävällistä ruokaa. Ihmettelen, miksi vegaanibuumin aikaan ei löydy enempää sieniruokaohjeita. On aika tavalla ilmastoystävällisempää syödä suppilovahveropastaa kuin avocadopastaa.

Rakastan suomalaisia metsiä. Juuri nyt osa Suomesta elää jo talvea mutta osassa kerätään myöhäissyksyn sieniä, esimerkiksi suppilovahveroa ja kuusilahokkaa. Kantarellejakin löytyy etelässä vielä pitkään. Itse olen joskus poiminut kantarelleja itsenäisyyspäivänä ja suppilovahveroja jouluaattona – tosin on myönnettävä, ettei jouluisten sienien laatu ollut enää kovin hyvä.

Kaikki ihmiset eivät viihdy metsäpoluilla eivätkä sinne pääse. Sieniä on silti kaikkien ulottuvilla. Kannattaakin ostaa sieniä suoraan poimijoilta tai suosia suomalaisia tuottajia. Esimerkiksi kainuulainen Sienestä Oy tekee hyviä sienijalosteita, kannattaa tutustua. Sienestä Oy:n toimitusjohtaja on Luontoruokaa-kirjassamme mutta siinä hän ei puhu sienten vaan hauen puolesta.

Olen syönyt sieniä ja marjoja lähes päivittäin. Nyt harkitsen vähentämistä.

Ystäväni ja sienestyskaverini Aune Pisilä vinkkasi minulle Suomen Sieniseuran jutusta. Siinä kerrotaan, että uusien tutkimusten mukaan tietyt sienilajit voivat vaikuttaa lihaskudokseen heikentävästi. Asiaa on tutkittu sekä ulkomailla että Suomessa.

Sieniä ei siis pidä syödä liikaa, vaan kannattaa pysyä kohtuudessa.

Jos voi.

Sieniseuran juttu löytyy osoitteesta www.funga.fi.