Sienestämään! Aivojumppaa, unilääkettä ja oppimisen iloa!

Jos olisin lääkäri, alkaisin kirjoittaa ihmisille sienestysreseptejä.

Mene metsään! Kävele siellä kori kädessä muutama kilometri tai kokonainen päivä. Tarkkaile sieniä samalla kun kuljet, aivosi saavat parasta mahdollista jumppaa, kun ne tekevät havaintoja ja valintoja. Kyykisty aarteiden äärelle, poimi, jatka matkaa.

En ole lääkäri, joten kehotan näin vain kirjoittajan ja metsäihmisen ominaisuudessa menemään sieniretkelle. Mielellään joka päivä. Kun illalla samoilee muutaman tunnin metsässä kaikessa rauhassa vain luonnon ääniä kuunnellen, mieli rauhoittuu. Ilo valtaa mielen, kun kori täyttyy. Joskus se ei täyty ja se pitää vain hyväksyä.

Rajaamisen taitoakin oppii: joka sientä ei voi noukkia matkaan. Se on harmikin. Napakkaa herkkutattia ei halua jättää vaikka pienet limanuljaskat tai kangashaperot hymyilisivät kutsuvasti.

Illalla, kun sienet on puhdistettu ja (sieni)kirjaa luettu, uni tulee turhankin nopeasti. Metsäily on myös unilääkettä, ainakin osittain.

Tämä vuosi on ollut hieno sienivuosi. Olemme vasta puolessavälissä kautta ja nähtäväksi jää, mitä kaikkea on edessäpäin. Sienet osaavat yllättää. Se juuri tekee harrastuksesta kiinnostavan.

tupaskynsikäs sienet
Tupaskynsikäs on hauska tuttavuus.

Koronan takia en ehkä pääse sieniruokakursseille, joille tykkään aina syksyisin osallistua. Saattaa olla, että sienikurssejakin joudutaan perumaan. Onneksi on Facebookin sieniryhmät, sienestyskaverit ja lukuisat hyvät sienikirjat. Appeihin en ole vielä tutustunut.

Eilen kuulin metsässä toiselta sienestäjältä, että italialainen tukkuri on lopettanut herkkutattien ostamisen Suomessa. Kyseinen sienestäjä oli siirtynyt herkkutateista lampaankääpiin.

Heinäkuinen ilonaihe. Tatteja ja lakkaa samalla reissulla. Askelmittarikin kiitteli.

Lasse Kososen ja Sami Tallbergin Villisienet-kirjasta luin eilen, että haaparouskun kaveriksi sopisi kookos ja lampaankäävän rucola. Siis kokeilemaan! Tupaskynsikäs sopii wokkiruokiin mutta kuulemma myös kirkkaisiin keittoihin. Kokeiltava on!

Kokeileminen ja uuden tutkiminen on mukavaa ja innostavaa. Olen silti rajoittunut sieniharrastaja. En innostu mikroskopoinnista enkä sienivärjäämisestä. Ainakaan vielä.

Itsensä johtamisesta on puhuttu korona-aikaan paljon. Itsensätyöllistäjälle asia on tuttua. Työt on tehtävä ja organisoitava ihan itse, ja tauotkin on osattava pitää. Sieniaikaan tämä harrastus on hyvä palkinto päivän työstä. Kun pitää sormet näppäimillä ja on ahkera, saa illansuussa palkinnoksi metsäkäynnin, aina yhtä yllättävän.

Ja vaikka metsäkävelyllä ajatus on sienissä, alitajunta tekee työtä. Viimeistään sieniä peratessa pulpahtaa uusi idea tai ratkaisu päivän pähkinään.

Metsä on ihmisen paikka.

Kirjoitan blogiani seuraavan kerran 20.8.

Kirjoittajakursseista löydät tietoa metsaanmeni.fi sivulta.