Olen tällä viikolla suunnitellut koulutusta – NLP kirjoittajan työkaluna. Tapani mukaan olen siitä innoissani.
Kirjoittaminen on kivaa. Kaikki ihmiset voivat kehittyä kirjoittajina; kirjoittaminenhan on myös ajattelemista. Mutta niin kovin monella on taakkanaan rajoittava uskomus. Ajatus, jonka voi muuttaa toiseksi, hävittää, romuttaa.
Äidinkielenopettajakin nauroi kerran ainekirjoitukselleni. (Ai 70-luvullako, so what?)
Haluaisin kirjoittaa, mutta hävettää – mikäs nyt minä olen kirjoittamaan. (Häpeä on vain tunne, joka menee ohi.)
Enhän nyt minä – kaikki nauraisivat! (Ketkähän kaikki? Koko kaupunki vai koko maapallon väestökö?)
Tällaisia kommentteja kuulee. Rajoittava uskomus on toisinaan sitkeä seuralainen, sen tiedän kokemuksesta. Olkapäällä istuu tyyppi, joka kuiskii korvaan ”ei SUN sovi” tai ”älä nyt SÄÄ luule mitään olevasi”. Uskomus on vain uskomus, se on usein kommentti, jonka joku on tullut lausahtaneeksi ja jota olemme mukanamme kantaneet. Joskus uskomus katoaa helpolla, joskus sitä saa savustaa ulos reippaasti.
Kurssin aikana mietimme, miten NLP:n ja vähän muillakin keinoilla saamme muutettua uskomuksiamme ja purettua kirjoittamisen lukkoja. Hyödyllistä, sillä yhä useampi meistä kirjoittaa esimerkiksi töissä paljon.
Uskomukset ja ajatukset voidaan muuttaa. Elintarvikkeilla on parasta ennen-päiväys, miksipä sitten ei uskomuksilla? Tietokoneita ohjelmoidaan, yhtä hyvin myös omia aivoja.
Olkapäätyypeille voi sanoa heipat – vanha lattea fraasi ”kun ajelet meillä päin, aja ohi” pätee nyt, jos koskaan.
