Päiväkirja – kirjoitathan sinäkin?

Päiväkirjat liittyvät uuteen tietokirjaani ja siksi olenkin pohdiskellut päiväkirjoja ja niiden merkitystä viime päivinä. Kirjoitat kai sinäkin päiväkirjaa? Miksi et?

Yksi vahvistuslause päiväkirjan pitämiselle oli vuosia sitten freelancereiden seminaarissa kirjailija Tuula-Liina Variksen kommentti. Varis totesi, että kun aina kirjoittaa siitä, mitä joku muu sanoo, tekee ja ajattelee, on erityisen tärkeää kirjoittaa siitä, mitä ajattelee itse. Muuten kadottaa itseään. Se on totta.

Etenkin toimittajan työssä fokus on aina muualla. Toimittajan ammatti on hyvin pitkälti kuuntelijan työtä.

Kerran matkustin junalla. Samassa nelikossa istui nuorehko nainen ja vanha mies. Nainen kirjoitti muistikirjaansa kynä sauhuten. Vanha mies kyselemään, mitä nainen kirjaa ylös.

”Minulla on pienet lapset ja kotona aina kova meteli. Kirjoitan muistiin omia ajatuksiani aina kun voin”, nainen vastasi ja tuskin nosti päätään tekstistään. Viisasta toimintaa!

Päiväkirjaa voi kirjoittaa missä tahansa! Tämä kuva on Kreetalta, jossa kirjoitan syyskuussa.

Kirjoittaminen on hyvä tapa selkeyttää omaa päätään. Se on hyvä tapa pitää kynä liikkeessä. Se on hyvä tapa kehittyä ihmisenä. Kirjoitin näin blogiini jo jokin aika sitten: http://metsaanmeni.fi/5-hyvaa-syyta-kirjoittaa-paivakirjaa/

Päiväkirja on henkilökohtainen. Muistan, miten ikävää on ollut, kun oma päiväkirja on joskus luettu ilman lupaa. Ei ihme, että ennen vanhaan päiväkirjoissa oli lukot.

Päiväkirja voi olla muutakin kuin ikioma: parisuhdepäiväkirja, perhepäiväkirja, mökkipäiväkirja. Kun tein Pirkanmaan Jytyn historiikkia, ihailin heidän kesänviettopaikkansa vieraskirjaa monine merkintöineen ja piirroksineen. Yhdistyksen kesänviettopaikka jäi historiaan mutta kirjaan jäivät monenlaiset muistot. Ilman päiväkirjaa näin ei olisi tapahtunut.

Aloin pitää työpäiväkirjaa uudesta kirjastani. Haluan nähdä, mitä tapahtuu tämän prosessin aikana ja millaisia ajatuksia syntyy. Julkaisen työpäiväkirjan blogissani, kun kirja on valmis.

Juuri tänään kirjoittaminen sujuu ja ideoita syntyy.

Kun päivä on ohi, palkitsen itseni herkkutattiretkellä.

päiväkirja
5 syytä pitää päiväkirjaa
kirjoittaminen
Päiväkirjaan voi liittää valokuvia. Päiväkirjan avulla voi miettiä, miten muuttaa elämänsä suuntaa. Tämä kuva on Utsjoelta.

Seuraavan kerran kirjoitan blogiini elokuussa.

Seuraava sähköpostilla toimiva kirjoittajakurssi (neljä viikkoa tehtäviä ja palautetta) alkaa 14.8. Kysy lisää terhi@metsaanmeni.fi