Melua, metsää ja päiväkirjaa – ajatuksia metsäikävän päivinä

Melu nostaa verenpainetta, lisää stressiä ja vaikuttaa nukkumiseen. Melu haittaa keskittymistä ja muistin toimintaa, ja siksi esimerkiksi avokonttorit ovat monelle hankalia työpaikkoja.

Olen itse jossakin määrin herkkä melulle. En tykkää siitä, että samaan aikaan päällä on radio, televisio ja jokin musiikkilaite. Kun olin töissä paikassa, jossa musiikki soi taustalla jatkuvasti, olin työpäivän jälkeen väsynyt ja huomasin, etten aisti asioita kuten normaalisti. Väsyn, kun olen liikenteen hälyn ympäröimänä.

Meluherkkyys on totta. Minua ärsyttävät esimerkiksi maiskutus, ovien paiskominen ja naputus. Olen hyvä nukkumaan mutta en pysty nukkumaan melussa. Käytän usein korvatulppia.

Melututkija Marja Heinonen-Guzejevin mukaan suomalaisista 38 prosenttia on meluherkkiä. Helsingin Sanomien jutussa (HS 11.3.2019) hän kertoo, että meluherkät aistivat melun uhkaavampana, reagoivat meluun enemmän ja tottuvat siihen hitaammin kuin ei-meluherkät.

Meluherkkyydessä on kyse aivojen tavasta käsitellä muutoksia ympäröivässä äänimaailmassa. Välttääkseen ylireagoimista yllättäviin häiriöääniin meluherkkien kuulojärjestelmän toiminta heikkenee.

Melua on tutkittu paljon. Melu yhdistyy tutkimusten perusteella jopa ahdistuneisuuteen, masennukseen, sydänsairauksiin ja aivohalvaukseen. Melu ärsyttää kehoa solutasolla asti.

Melun vastakohta on hiljaisuus. Uskon, että hiljaisuudesta tulee vielä kova sana ja myös ison luokan bisnes.

Hiljaisuudessa on hyvä olla. Retriitit ovat suosittuja. Luostarin hiljaisuus saa aikaan samaa kuin kaunis maisema: mieli lepää ja kaikki ikävä vain karkaa.

Metsä on hyvän olon paikka vaikka täysin hiljainen se ei ole. Etelä-Suomessa on aika harvassa metsiä, jonne ei liikenteen häly kuuluisi. Pohjoisessa on meluttomia metsiä mutta äänettömiä nekään eivät ole koskaan.

Metsässä kuulee, kun lumi narisee omien kenkien alla. Kuulee, kuinka tuuli liikuttaa puiden oksia ja miten orava kiipeää rapisten puun runkoa pitkin ylös. Ei ihme, että metsässä oleilua pidetään meditaatiotakin parempana elvyttäjänä.

Metsän hyvää tekevistä ominaisuuksista on julkaistu paljon tutkimuksia ja kirjoja. Jukka Lyytisen Metsä – hyvää mieltä ja rentoa oloa (Like 2018) kertoo tätä samaa ilosanomaa omin sanoin, leppoisaan sävyyn.

Kirjassa kerrotaan jo tutuksi tullutta asiaa: että hiljaisuus laskee sykettä, alentaa verenpainetta ja vähentää stressiä, elvyttää, virkistää, palauttaa ja auttaa herättämään myönteisiä ajatuksia. Metsässä (tai lähiluonnossa) oleskelu kompensoi muualla koettuja meluisia hetkiä.

Luonto on luonnollinen ja luonnollisen epätäydellinen, Lyytinen toteaa. Lyytisen teksti on konstailematonta mutta tarkkaan punnittua. Ihastun kirjailijan moniin ajatuksiin, kuten siihen, että metsässä jokainen askel on erilainen.

Valokuvaaja Antti Reinin kuvat ilahduttavat. Ne houkuttelevat näkemään myös sitä, mitä moni ei luontoretkellään huomaa – sammalta, kivenkolon, portaalle tallotut lumijäljet.

Hiljaisuudessa näkee ja kuulee.

Olen tänä talvena kuljeskellut metsässä vähemmän kuin normaalisti. Huomaan metsän ja hiljaisuuden kaipuun sekä mielessäni että kehossani. Metsäikävä tuntuu.

Kun ikävä selkävaiva on ohi, palaan pitkille (hiljaisille) retkilleni, yksin ja seurassa.

Otan mukaan myös metsäpäiväkirjan. On hyvä pitää erilaisia päiväkirjoja.

Metsäpäiväkirjaan alan tallentaa pieniä ja isoja huomioita retkiltäni. Odotan jo sitä, että pääsen avaamaan uuden päiväkirjani ensimäisen sivun.