Meditaatiota marraskuuhun

Marraskuu on monelle vaikea kuukausi. Pimeä kuukausi. Valo vähenee tasaisen varmasti kohti joulua.

Itse tykkään syksystä ja myös myöhäissyksystä, sen vahvoista väreistä ja ensimmäisistä kylmistä tuulahduksista. Nytkin kaipaan pitkospuille kävelemään vaan en ennätä, sillä uusi kirja on työn alla ja ensi viikonlopun kirjoittajakurssikin pitää suunnitella lopulliseen muotoonsa.

Tykkään siis marraskuusta. Siitä en tykkää, kun sataa kylmästi vettä päin kasvoja. Enkä siitä, kun joudun ajamaan pitkiä matkoja yksin pimeässä.

Meditoi!

Marraskuussa kannattaa meditoida! Meditointi opettaa olemaan läsnä, se opettaa monta muutakin asiaa mutta ei se ketään viisaaksi tai täydelliseksi tee. Meditointi tekee lukuisien tutkimusten mukaan aivoille hyvää, ja kukapa ei haluaisi antaa omille aivoilleen tällaista lahjaa? Meditaatio ei ole uskontoa eikä se ole mitään ihmeellistä ja erikoista.

Meditaatio ei kuitenkaan ole ainoa aivolahja. Tietokirjailija Florence Williams kirjoittaa kirjassaan Metsän parantava voima (Minerva, 2017), miten metsässä ja puistoissa kulkeminen vaikuttavat kuten meditaatio. Kymmenen minuuttia vihreässä ympäristössä lisää elinvoimaisuutta ja kohentaa mielialaa, myös keskittymiskyky paranee.

Marraskuu on vahvojen värien leppoisa kuukausi.

Uskon, että taidenäyttelyssä käyminen ja klassisen musiikin kuuntelu voivat tehdä samaa. Kannattaa ravita itseään hyvällä.

Luin Sanna Vaaran kirjan Modernien munkkien matkassa, hillitön henkinen elämäni (Viisas elämä, 2019). Kirjailija kertoo hauskasti ja vauhdikkaasti, miten hän koki pitkän retriitin meditaatiotekniikkoineen.

Kirja kuvailee iloisesti sitä, miltä nelikymppisestä työssäkäyvästä perheenäidistä tuntuu heittäytyä asumaan munkkikeskuksen kimppakämppään, meditoida ja joogata päivät pitkät ohjatusti. Retriitti pulpautti pintaan vanhoja asioita kuten äidin ja siskon, joiden kanssa suhde ei ollut hyvä. Oma perhekin oli paljon mielessä.

Kirja on ansiokas, koska se ei maalaa meditointiin ja retriittiin kultareunoja vaan kertoo koetusta rehellisesti. Meditaatio on arkinen asia!

Tulihengitä!

Tutkailin omia muistiinpanojani kundaliinijoogan retriitistä vuodelta 2011. Olin kolme päivää Lapinjärvellä retriitissä, jossa puhuttiin muun muassa vetovoiman laista ja intuitiosta. Muistikirjaan olin tallentanut kundaliinijoogan monia hengitystekniikoita, kuten tulihengityksen.

Se on hyvä harjoitus esimerkiksi, kun jokin asia jännittää tai kun kielteisiä tunteita pukkaa pintaan. Retriitissä neuvottiin tekemään joka aamu pari minuuttia tulihengitystä – ohjeet löytyvät esimerkiksi You tubesta.

Hengittely on yksinkertaista ja vaikeaa. Hengitys on paras keino palata tähän hetkeen, kun päässä liikkuu sata asiaa. Verraton lyyrikko Ismo Alanko pukee asian näin:  Kymmentuhatvuotisen historian tulos: Hengitys sisään ja ulos (biisissään Rikas rämä elämä).

Light of the soul

En enää itse harjoita kundaliinijoogaa, muita joogamuotoja kyllä. Selkä ei ainakaan tällä hetkellä tykkää kundaliinijoogan kierroista.

Kundaliinijooga opetti ihastuttavia laulumeditaatioita, joita harjoitan melkein päivittäin.

Tässä yksi, I am the light of the soul, suosittelen vahvasti: https://www.youtube.com/watch?v=MvExj3IZVFk.

Itsensä rakastaminen on tärkeää – oppisimmepa sen jo varhain! Mutta ehkä parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Seuraava blogini ilmestyy marraskuun lopussa. Nauttikaa marraskuusta!