Kansainvälisen maisemapäivän kunniaksi kirjoitan maisemasta.
Jokaisella ihmisellä on oma sielunmaisema – paikka, jossa kokee olevansa kotona. Sielunmaisema on se, joka tulee suljettujen silmien eteen meditoidessa ja mielikuvaharjoituksia tehdessä. Se, jossa ihmisen on hyvä olla. Ihmisellä voi olla monta sielunmaisemaa, aivan kuten hänellä voi olla monta kotiseutua.
Suomen Ympäristökeskus kertoo maisemapäivästä ja maisemien juhlavuodesta näin: https://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Euroooppalaisten_maisemien_juhlavuosi(58501)
Maisema on ollut aina minulle äärettömän tärkeä. Uskon, että ihmisen on parempi asua rumassa talossa, josta voi katsoa kauniita rakennuksia ja hienona avautuvaa maisemaa kuin elää siinä kauniissa asunnossa, josta avautuvat tympeät maisemat.
Matkoilla haluan päästä kauniisiin maisemiin. Kävelemään, fiilistelemään, ihailemaan. Saatan liikuttua kyyneliin kun maisema sykähdyttää. Mieleen ovat painineet maisemat Vietnamin vuoristosta ja Tansanian maaseudulta, Kreetan vuoristokylistä ja kööpenhaminalaisesta sairaalasta, jossa potilaat saattoivat katsoa upeana avautuvaa kaupunkimaisemaa. Työ on vienyt ja yhä vie monenlaisiin paikkoihin, mikä on ollut mahtava asia.
Lomalla kuljeskelin Kuusamossa. Löysin kauniita paikkoja.
Haluan palata näihin maisemiin joskus uudelleenkin kävelemään, istumaan tulilla ja lepäämään.
Toivon, että maisemia suojeltaisiin ja varjeltaisiin. Runebergiläiseen maisemaan emme enää pääse. Kehitys kehittyy, ja se voi kehittyä myös luonnollisesti, eikö.