Kuusenkerkänkerääjäpulaa lievittämässä

Päätin mennä metsään, tällä kertaa vahvasti raha mielessäni. Olin lukenut, että kuusenkerkistä on pulaa, sillä kerääjiä ei ole riittävästi.
Taimikoissa on rahaa, jota metsänomistajat eivät itselleen kerää. Tekniikka ja talous-lehti kirjoitti asiasta elokuussa 2017 ja kehotti metsänomistajia miettimään kuusenkerkän, koivunlehden ja pakurin rahallisia mahdollisuuksia. Lehtijutussa metsätutkija Matti Vaara lausahti näin:
”Yleensä syy on yksinkertainen: metsänomistajat eivät tiedä, että heidän metsissään kasvaa puun lisäksi muutakin maailmanlaajuisesti kysyttyä ja rahanarvoista.”
Maaseudun Tulevaisuus pohti samaa asiaa niin ikään elokuussa 2017. Luonnonkasvien ja kasvinosien myynnistä saatu tulo on verovapaata, jos tuotteet myydään elintarvikekäyttöön, lääkkeeksi tai lääkeaineen valmistukseen.

Kuusenkerkkää keräämällä saa hyvät tulot.
Kuusenkerkkä on huikean hyvä tuote.

Jalostetun, kuten kuivatun tai pakastetun tuotteen myyntitulo on verollista, lehti kirjoitti.
Miksi en menisi metsään ja ansaitsisi samalla, viihdynhän kuusikossa erityisen hyvin. Paikkaisin omalta osaltani kerääjäpulaa ja katsoisin, mitä tapahtuu.

Olin yhteydessä yritykseen, joka kaipaili kerääjää. Vaihdoimme muutaman sähköpostin ja tekstiviestin, ja kaikki näytti hyvältä. Jippii, saisin vaihtaa kirjoitustyön joiksikin päiviksi keruutyöhön, jota ainakin harrastuksena niin rakastan. Keräisin ja saisin rahaa. Yrityksen kanssa oli puhetta myös jo keväästä 2019 ja isosta kerkkämäärästä. Jesjes!

Näin sieluni silmin, miten keräisin kerkkää keväällä muutaman huippukivan nuoren kanssa. Valitut nuoret olisivat kivoja ja ahkeria eivätkä he nurisisi turhasta, kuten hyttysistä, säätilasta eivätkä etenkään pienestä palkasta. Me olisimme loistotiimi!

Tämän kesän keruuseeni suunnittelin kaiken hyvin. Pukeutuminen, kerääminen, eväät ja aikataulut. Kunnossa! Olin innoissani.

Heräsin aamulla sopivaan aikaan: työt kutsuvat! Juuri kun sain kolmannen aamukahvikuppini juotua ja kengännauhat solmittua, puhelimeni kilisi. Tekstari.
Yritys perui koko homman. Kauniisti pahoitellen mutta silti. Se siitä kerääjäpulasta.
Kerkkäkerääjä-Terhi, siitäs sait. Ihan hetkessä ei uutta ostajaa löydä, joten tämä mahdollisuus meni metsään.

Päivät oli tälle työlle varattu – asia, jota ani harva työn tilaaja osaa tai haluaa kauppaa peruessaan ajatella – joten päätin käyttää ainakin osan päivästä kuusikossa.

Kuusenkerkkä on parhaimmillaan pienenä ja ihanan kirkkaanvihreänä, noin sentin, kahden mittaisena. Sen kerääminen on hauskaa mutta tuntuu nopeasti sormissa ja käsissä.
Kun sopivan tekniikan on oppinut, kerääminen on kohtalaisen nopeaa mutta kerääjän palkka, viisi euroa kilolta tuoreena, ei suuresti päätä huimaa.
Napsin kerkkää muovisäkeihini ihanassa auringonpaisteessa. Kaikkialla oli ihan hiljaista ja kesän tuoksuista.
Kesän valot ja varjot metsässä – en saa niistä tarpeekseni. Idylliäni ei voisi mikään pilata – paitsi rehellisesti kerrottuna sitä kyllä heikensivät koira A, joka keksi haukkua kimeästi hiirtä tai oravaa ja koira B, joka uskoo olevansa sekä ikiliikkuja että perheenjäsentensä toiminnan armoitettu valvoja.
Kuusenkerkkää siis on! Minulla.
Olen valmistanut siitä metsänmakuista mehua ja siirappia, sen avulla olen höystänyt savustettua kalaa ja sitä olen pilkkonut salaattiin. Kuusenkerkkä sopii lampaanlihan marinointiin ja riistapataan makua antamaan. Seuraavaksi testaan, millaista tulee savustetusta kerkästä.
Ja kuivattua kuusenkerkkää minulla riittää! Halukkaat ostajat, laittakaahan tilausta tulemaan! terhi@metsaanmeni.fi