Kuulin koiran haukkuvan: mietteitä koiran kuolemasta

Jaska viihtyi metsässä vielä paremmin kuin minä. Se sai liikuntaa aina vähintään tuplasi sen, mitä minä.

 

Toisinaan olen varma, että kuulen kotiovella tuttua haukuntaa.
Avaan oven eikä minua ole tervehtimässä iloinen hauska hupsu koirani.
Ikävä on merkillinen. Välillä se katoaa palatakseen takaisin. Välillä se on lempeää ja lämmintä, välillä pakahduttavaa. Metsässä ajattelen joka kerran: voi kun saisin sen hulvattoman viillettäjän takaisin vaikka vain vartiksi.
Kohta on kulunut kaksi kuukautta siitä yöstä, kun yhtäkkiä piti tehdä päätös. Eläinlääkäri suositteli ikiuneen nukuttamista, koska kasvain oli ykskaks ottanut vallan. Näin kuulemma käy usein, kun koiralla on ikää. Kasvain muhii aikansa ja sitten se ryöpsähtää elämään omaa elämäänsä.
Isot pisarani putosivat koiran valkoiseen turkkiin. Kuulin pääni sisällä omat sanani vuosien takaa: koira ei ole olento, jolle tehdään isoja lääketieteellisiä toimenpiteitä.
Jaska, meidän hauska persoonallinen omalaatuinen koiramme makasi eläinlääkärin pöydällä mutta ei se ollut enää Jaska. Kun kutsuin sitä nimeltä, se käänsi päätään mutta ei iloiten. Sen pihkanruskeiden silmien katse oli samea.
Tähän päätökseen en saanut valmistautua. Se oli silti tehtävä.
Koira on ihmisen paras ystävä, se on monelle perheenjäsen. Jaskasta oli valtavasti iloa aina, ja varsinkin metsässä. Se oli aina kaikessa mukana, mustikkaretkilläkin valtaamassa yleensä juuri samaa rypästä kuin minä. Metsässä on hauskempi ja turvallisempi kulkea koiran kanssa kuin yksin.

Kuka rapsuttaisi minua? Tykkään koirasta, joka on elämässä mukana.

Metsäretkillä näkee paljon kiinnostavia yksityiskohtia, kun antaa koiran viedä paikkoihin, joihin ei muuten menisi. Koiran kanssa tottuu kulkemaan ulkona kaikenlaisilla keleillä ja vielä pitämään niistä kaikista.

Koiran kanssa mennään ulos, oli keli mikä tahansa. Se ei ole taakka, se on rikkaus.

Tuttua haukkua en enää kuule. En koskaan enää koe tuttua kuonotusta, en milloinkaan ui hupaisasti koira seuranani. En näe, miten Jaska uimiseen kyllästyttyään aloittaa järvessä oman koreografiansa: rummutusta veteen etutassuilla niin että vesi pärskähtelee sinne ja tänne, ja sitten pari kolme ympyrää. Ohjelmanumero, jonka seuraaminen oli kesäiltoina parempaa hupia kuin yksikään viihdeohjelma.
Persoonallinen koira jättää persoonallisen jäljen.