In the middle of nowhere – Salla

Kapuamme ystäväni kanssa Sallatunturin huipulle. On kaunis syksyinen päivä, ruska hehkuu yhä, tuulee. Kiipeän torniin, jossa on kartta. Venäjän rajalle on parisenkymmentä kilometriä. Näkymät naapurimaahan ovat huikean kauniita.

Sallatunturilta avautuvat mahtavat maisemat.
Kirje kotiin.

”Kappale kauneinta Sallaa luovutettiin Neuvostoliitolle”, toteaa Sallan sota- ja jälleenrakennusmuseon hoitaja ja räväyttää auki vanhan koulukartan. Siinä on Suomi käsivarsineen. Ja iso Salla, josta luovutettiin ehkäpä tosiaan parhaat palat naapurille tai viholliselle.
Sallassa ollaan sotiemme taistelupaikoilla. Niihin en ennätä tällä kertaa perehtyä.
Sotamuseo on vaikuttava ja mielenkiintoinen. Se kertoo Sallan eli entisen Kuolajärven kunnan historiaa 1900-luvulta jälleenrakennuksen aikoihin.

Salla menetti yhdeksän kylää Neuvostoliitolle.

Sallaa on kohtalo kohdellut kovakouraisesti. Aikanaan Salla oli Suomen toiseksi suurin pitäjä. Sota-aika oli täällä erityisen kovaa. Salla menetti Venäjälle isot alueet, kaikkiaan yhdeksän kylää, ja jäljelle jäänyt kunta oli rauhan tultua melkoinen hävityksen kauhistus.
Isoisäni eli taatani, kansakoulunopettaja, opetti täällä sotien jälkeen koululaisia Kursun kyläkoululla. Ajan koulun pihaan. Kyläkoulu on hiljainen, sillä se on myyty vuosi sitten ja suljettu jo muutamia vuosia aiemmin.
Millaista elämä silloin oli Kursun kylällä ja Sallassa? Kursu oli varmasti eloisa, sillä kunnan virastot toimivat sotien jälkeen kylän taloissa. Sana Kursu on saamea ja merkitsee laaksoa.
Kyselen asiaa museossa. Kaksi ystävällistä historioitsijaa tutkii Kursun koulun valokuvakansioita. Juuri sotien jälkeisistä vuosista valokuvia ei niissä ole.

Sotilaan ruokapakki.

Miehet kertovat, että sotien jälkeen moni halusi töihin Sallaan, sillä esimerkiksi opettajille maksettiin hyviä lisiä. Tuohon aikaan maaseutukoulujen opettajat saivat osan palkastaan esimerkiksi elintarvikkeina.

Jälleenrakennuksen aika oli Sallassakin toivekasta.

Myöhemmin Sallalla oli kyseenalainen kunnia johtaa maamme muuttotappiotilastoa. Ruotsiin kävi sallalaisten tie. Väkiluku on pudonnut, ja nyt siellä asuu noin 3500 henkilöä.
Teollisuusalueella Heimo Hautajärvi ja Anne Romo tekevät erä- ja retkeilyvaatteita ja – tarvikkeita. Tuntsa-tuoremerkin anorakit ja kodat valmistetaan täällä, ja niitä myydään eräihmisille ja luontoharrastajille verkkokaupassa ja erämessuilla. Pariskunta on monelle harrastajalle tuttu.
”Kun messuilla kysytään, missä kaukana tuotteet valmistetaan, voin sanoa, että ne on näillä käsillä tehty”, Anne Romo hymyilee.

Anorakki syntyy  Heimon ja Annen omissa käsissä.

Lapin matkailu on kasvanut ja se on kasvattanut Tuntsan tuotteiden kysyntää.
Anorakkien kangas tulee Belgiasta, sarkatakkien Itävallasta. Anne ja Heimo haluavat valmistaa tuotteita, jotka kestävät. He ovat itsekin luonnossa liikkujia ja tietävät, etteivät varusteet saa metsäreissuilla pettää.

Sallaan pitää päästä pian uudelleen. Monta asiaa jäi selvittämättä ja monta paikkaa näkemättä – in the middle of nowhere.