Ideoinnista ja inspiraatiosta: perseet penkkiin!

”Aion ryhtyä pitämään yritykseni blogia mutta en löydä aikaa.”
”Haluan kirjoittaa jälkeläisilleni muistelmani vaan en ole saanut inspiraatiota.”

Tällaisia aikeita kuulee usein. Aikapula on hyvä syy ja vielä parempi tekosyy – aikaahan meillä kaikilla on sama määrä. Inspiraatio, hm. Jos jokainen ammattikirjoittaja istuisi odottamassa inspiraatiota, olisi varsin moni kirja jäänyt kirjoittamatta ja sanomalehdissäkin olisi tyhjiä sivuja. Aikeet jäävät helposti vain aikeiksi.
Kirjoittamiseen pitää varata aikaa aivan kuten varaamme aikaa muuhun työhön, liikuntaan tai ystävien tapaamiseen. Kun kirjoittaminen on työtä, on se työtä, ja sille otetaan aika. Yksinkertaista ja totta.

Inspiraatio ja luovuus ovat aivan turhan glitteroituja termejä. Muistan, kun vuosia sitten istuin freelancereiden seminaarissa. Kirjoittajakonkari Ritva Perttu luennoi kirjoittamisesta. Häntä oli pyydetty kertomaan, kuinka hän uusintaa luovuuttaan.
”Jaa mikä luovuus”, hän kysyi ja valotti: ”Perse penkkiin.”

Itse en tunne ideapulaa ja aika harvoin kirjoittamisen takkujakaan. En silti väitä, että teksti kiitäisi aina näytöllä kuin itsestään ja virkkeet olivat jumalallista alkuperää. Vain keskinkertainen ihminen on aina parhaimmillaan. Huonoinakin päivinä saa aikaan jotakin.

Kun teksti on solmussa, muutama oikotie onneen löytyy. Paikanvaihto tekee aina hyvää. Käynti toisessa huoneessa tai vaikkapa torilla auttaa lähes aina. Liikunta on ihmekonsti: jos muuhun ei ole aikaa eikä mahdollisuuksia, kävely taikka rappujen ramppaaminen virkistää kehoa ja samalla päätä.
Itselleni taikasana on, yllätys yllätys, metsä. Pienikin metsäpiipahdus virkistää. Aamuinen koiralenkki selventää asioita kummasti.

Kaikki on ihmeellistä – luonnossa voi ihailla pieniä kiinnostavia yksityiskohtia.

Ja se ihana ideointi, inspirointi. Rakas aihe, josta voisin kirjoittaa muutaman kirjan ja vetää muutaman seminaarin.
Ideointia voi ja pitää harjoitella, yksin ja yhdessä muiden kanssa. Kunnon aivoriihi, jossa saa heitellä ideoita ja jossa yhtään ideaa ei tyrmätä, on tutkimustenkin mukaan tuloksekasta.

Professori Alf Rehn on kirjoittanut aiheesta mainioita kirjoja. Ideointia ei pidä pelätä mutta liioin ei pidä kuvitella, että kaikki ideat olisivat toteutuskelpoisia. Eivät ole eikä niiden kuulukaan olla. Ainakaan heti.

Psykologi Satu Pihlaja kirjoittaa kirjassaan Aikaansaamisen taika (Atenakustannus 2018), että hyvä idea kannattaa pitää aluksi vain omana tietona. Ei ole viisasta antaa raakiletta muiden tarkasteluun vaan kypsytellä sitä. Luovuus voi lukkiutua, jos myötäilemme muiden ajatuksia.

Toimittajan työssä oppii noudattamaan dead lineja. Niitä kannattaa harjoittaa kaikessa elämässä, myös ideoinnissa. Mieli alkaa toimia, kun jokin aikaraja on asetettu.

Metsässä oleskelu lisää luovuutta. Pienikin metsäkävely selkiyttää ajatuksia. Käveleminen on kirjoittamista.

Itselläni muhii paraikaa muutama idea. Kummallakin on selkeä takaraja. Kummallekin olen varannut kalenteriin ajan, jolloin mietin ideoitani taas himpun verran valmiimmaksi. Teen työtä niiden hyväksi ja samalla odotan kiinnostuneena, millaisia aihioita alitajunta minulle tarjoaa.

Ideaa työstän työpöydän ääressä, metsässä  – ja auton ratissa. Kyllä, pitkä automatka on loistava ajattelun paikka.
Ideoikaa, ihmiset! Ja kirjoittakaa, sillä kirjoittaminen selkiyttää ajattelua.