Joulukuuhun on päästy. Koronarajoitukset tiukentuvat ja se rasittaa jokaista jollakin tavalla.
Nyt ei auta kuin sytyttää valoja ja kynttilöitä, tarttua kirjaan ja hyvään aikakauslehteen – sekä kirjoittaa.
Onneksi saamme liikkua ulkona ja moni meistä jopa valoisan aikaan. Heijastimet kannattaa muistaa! Ei ole turha fraasi se, että heijastin on halpa henkivakuutus. Itse ostin valoa vilkkuvan heijastiminen ja iltakävelyjä varten pipon, jossa on pieni tehokas valo.
Tämä vuosi on muuttanut monta asiaa. Itse olen opiskellut etäyhteyksiä vaihtelevalla menestyksellä. Opittavaa riittää edelleen. Tarinapajan pilotointi on ollut mielenkiintoista ja sen kehittäminen jatkuu edelleen.
Olen itse osallistunut lukuisiin verkkokoulutuksiin. Ne ovat kehittyneet koronan aikaan paljon. Annan silti verkkokoulutusten pitäjille muutaman vinkin:
- Mene aina suoraan asiaan. Jos pidät verkkokoulutusta aiheesta x, älä jaarittele aluksi niitä näitä, älä luettele lukuisia koulutuksiasi ainakaan kärkeen äläkä mainosta heti alkuun tulevia koulutuksiasi. Pysy asiassa. Samalla arvostat kuulijoitasi.
- Pidä kiinni aikatauluista. Jos koulutus alkaa kello 18 ja osa väestä säheltää tekniikan kanssa (kuulun joskus itsekin heihin) eikä ole saapunut, ei ole reilua antaa ajoissa tulleiden odottaa varttituntia. Aika on tärkeää.
- Pikkujuttu mutta tärkeä: katso, että tila, jossa pidät verkkokurssia, on asiallinen. Itse olin koulutuksessa, jossa taustalla vilkkui maitopurkkia ja banaaninkuoria. Ei oikein kivaa.
Etäkouluttaminen on opettanut. Nyt tiedän, että etäkurssien pitäminen on mahdollista mutta myös vaativaa. Kurssimateriaalia on oltava paljon. Opittavaa on paljon, ja siksi kuuntelen mielelläni muiden kokemuksia.
Tiedän myös, että olen enemmän lähikouluttaja kuin etäkouluttaja. Tykkään vuorovaikutuksesta ja innostuksen ilmapiiristä ihan samalla tavalla kuin toimittajan roolissa nautin kasvokkaisesta haastattelemisesta. Nyt vain ei voi valita eikä siis kannata valittaa.
Tänään lähden kirjoitustöihin kirjastoon, kun sinne vielä pääsee. Tutkin runoilija Claes Anderssonin kirjoja. Lainaan jokusen kirjan. Nautin kirjaston ilmapiiristä, tankkaan sitä tulevien viikkojen varalle.
Mielessäni kiitän isoisääni, taataani, joka toimi aikanaan opettajan työnsä ohella sivukirjaston hoitajana ja opetti minut kirjaston käyttäjäksi.
Kirjasto on huippujuttu.
Blogini päivittyy seuraavan kerran joulukuun puolivälissä. Jaksetaan, ihmiset!