5 elämänohjetta, joista kovin paljon tykkään

Olen ihastunut yhteen NLP:n perusajatukseen –  kaikki asiat järjestyvät. Sillä juuri niin se on. Kaikki asiat järjestyvät, vaikka eivät aina siinä silmänräpäyksessä eivätkä sillä tavalla kuin me itse toivomme.

Usein asiat järjestyvät ihan eri reittejä kuin itse toivomme, koska niiden vain kuuluu hoitua niin. Elämä on elämistä ja ennen kaikkea oppimista varten. Henkinen kasvu on aaltoliikettä.

Kaikki asiat järjestyvät. Tätä lausetta toistelen, kun tuntuu, että elämä ei näytä aurinkoisia kasvojaan tai kun tuntuu, että se heittää päin peräseinää. Lause lohduttaa. Se luo uskoa.

Toinen lause, josta pidän, on se, että tänään on hyvä päivä. Useimmiten voimme valita, miten asennoidumme käsillä olevaan päivään. Onko se uusi mahdollisuus vaiko tympeä valitusvirren aihe? Kuka on vastuussa meidän ihka omasta elämästämme?

Ajatukset luovat todellisuutta. Kun ajattelemme hyvää, saamme hyvää. Jos ajatus tuntuu naiivilta, kannattaa tehdä testi. Kun menen tapaamiseen positiivisella mielellä, se onnistuu paremmin kuin jos astelen sinne tiuskien.

Kaikkea ei tietenkään voi valita. Kun kaikki kupit ovat yhtä aikaa nurin, ilon aiheita on vaikea löytää. Silti niitä on. Kiitollisuuspäiväkirja tai kiitollisuuskävely tekee hyvää.

Kolmas lause, johon olen ihastunut, on lainattu psykologi Ilona Rauhalalta. Haastattelin Rauhalaa muinoin. Hän sanoi muun muassa, että saamme läheisiltämme aina sen, mitä olemme itse heille antaneet.

Viisasta ajattelua. Muiden ihmisten auttaminen ja kiittäminen ovat usein asioita, jotka eivät maksa mitään. Muistammeko olla tasapuolisia, auttavaisia ja huomaavaisia? Ei maksa mitään kysyä toiselta, mitä kuuluu.

Neljäs lause, johon olen kiintynyt, on jälleen NLP-läistä ajatusmaailmaa. Se, mihin huomio kiinnittyy, lisääntyy. Haluatko nähdä läheisissäsi huonoja puolia vai heidän vahvuutensa? Huomata kotona iloiset lapset vai ärsyttävän kenkämeren?

Muistan, kun ensimmäisen NLP-koulutusviikonlopun jälkeen seisoin innostuneena ja hurmaantuneena bussipysäkillä. Omenapuut kukkivat, tulppaanit värittivät maailmaa. Ajattelin, että kaikki on mahdollista.

Viereen pölähti vanha rouva, joka töksäytti: kyllä on kamalaa, kun kaikki paikat on täynnä koirankakkaa.

Mitäpä siihen sanomaan.

Paska on paskaa.

Viides lause, johon olen ihastunut, on mukaelma. Elämässä tärkeintä on sienestäminen. Kyllä! Mikä on parempaa mielen rauhoittamista ja ilon hakemista kuin sienten perässä kulkeminen? Samalla saa paljon liikuntaa ja korin täyteen terveellistä herkkua.

Elämä on löytöretki.

Ja sieniretki.